maanantai 5. lokakuuta 2015

Ohi on! (& tauonpoikasta)

Noin kuukausi sitten tarkastin hätäisesti gradun viimeisiä sivuja juuri ennen kuin koko komistus vietiin painoon ja palautettavaksi. Tällainen siitä sitten tuli:


Nyt työstä on tullut jo toivuttua ja odottelen jännittyneenä lopputuloksia. Taikauskoisena en nidottua kansiota ole uskaltanut enää palautuksen jälkeen avata, sillä olen varma, että bongaisin heti ensimmäisenä kirjoitusvirheen.
 
Kuukausi sitten aivan päällimmäisenä mielessä oli se, kuinka yllättynyt lopulta olin työn rajallisuudesta eli sen lyhyehköstä pituudesta (50 sivua). Toki sivumäärä äkkiseltään kuulostaa runsaalta, mutta kun tietynlaiseen rytmiin pääsi kiinni ja pohjatutkimus oli tehty, itse teksti oli kirjoitettu muutamassa viikossa. Gradulla on jokseenkin kummallinen sädekehä: aina joku on jättänyt sen kesken, tai sitten junnaa sen tekemistä loputtomiin, jolloin valmistuminenkin siirtyy. Nyt kun oma urakka on takana, olen oikeastaan aika hämmästynyt, miksi kenenkään pitäisi jäädä kiusaamaan itseään ja jäädä viilaamaan tekstiään jopa vuosikausiksi, jolloin työn sisältökin ehtii muuttua.

Meidän yliopistossa kirjoitusaikaa annettiin kolme kuukautta: ota tai jätä, valmistu tai älä valmistu, vaikka toki itse tutkimuksen työstämisen pystyi aloittamaan aikaisemminkin. Englannissa kaikki kurssit on suoritettava määritellyssä aikataulussa - mikäli yhdestäkin kurssista ottaa hylätyn, niin sanotusti jäät luokalle ja joudut opiskelemaan kaikki sen vuoden kurssit uudestaan. Koska maisterintutkinnon tekeminen kestää vain yhden vuoden, tämä olisi tarkoittanut, että olisin joutunut työstämään koko roskan uudestaan. Vaikka kesälukukauden kolme kuukautta tuntuu lyhyeltä ajalta, koko kevätlukukauden sai käyttää työn tutkimuspohjan koostamiseen ja pitkin syyslukukautta meille järjestettiin ideapajoja, jossa jumpattiin toimivia aihioita työsuunnitelmalle. Gradun pituuteen nähden aikataulu oli siis mielestäni ihan sopivasti mitoitettu. 


Työhön liittyvää henkilökohtaista ohjausta jokaiselle meidän ryhmässä myönnettiin yhteensä kolme tuntia, aivan kesän ensi viikkoina. Itse en näistä keskusteluista saanut hirveästi irti, koska ne kaikki piti hyödyntää juuri kirjoitusprosessin alussa, kun tekstiä ei hirveästi ollut vielä tarjottavana tai esiteltävänä. Toiseksi, tutorini mielestä minulla oli alusta asti aika selvät sävelet mitä lähden tekemään. Kallisarvoisin saamani vinkki oli kuitenkin ehdottomasti materiaalin karsiminen, mutta myös tiettyjen teorianalojen lisääminen. Aluksihan olin suunnitellut, että olisin vertaillut useampia lähdetekstejä ja sitä myötä useampia animaatioita. Mikäli olisin pitäytynyt tässä suunnitelmassa, vaihtoehtoina olisi ollut joko lähteä kirjoittamaan tohtorintutkielmaa eli kokonaista kirjaa (:D) tai käydä läpi lähteet hyvin pintapuolisesti, jolloin johtopäätökseen ei hirveän syvällisiä loppuanalyysejä olisi kyennyt ujuttamaan. Ehkä joku kerta vielä innostun ja haen tohtoriopiskelijaksi - ainakin mieluisa aihepiiri olisi jo löytynyt. Uljas Musta valikoitui kuitenkin graduni päätekstiksi suhteellisen helposti sen paljastuessa äärimmäisen monipuoliseksi teokseksi.


Pääpiirteittäin työn sisällöksi tuli tämä:
Johdanto, jossa esittelen Sewellin kirjailijana sekä tämän ainoaksi jääneen kirjan. Kerron pintapuolisesti, kuinka alkujaan hevosenhoito-oppaaksi tarkoitettu kirja on nykykäsityksen mukaisesti muokkautunut lasten klassikkokirjaksi, ja kuinka kirjaan liittyy myös muita erikoisia, sangen poikkeavia ennakkokäsityksiä, vaikka kyseessä on kuudenneksi suosituin koskaan englanniksi julkaistu kirja.
1. kappale, jossa käyn läpi lastenkirjallisuuden historiaa saduista varsinaisiin kirjoihin, eli miten suullisesti jatkunut tarinaperinne muuntautui stabiiliksi, painetuksi sanaksi ja miksi samalla näiden kertomuksien kohdeyleisöksi valikoituivat juuri lapset ja nuoret. Erityisesti viktoriaaninen lasten eläinsatu näyttäytyy täysin omanlaisenaan, melko rajuna genrenä suhteessa siihen, miten ymmärrämme lastenkirjallisuuden nykyaikana. Tässä kappaleessa selvitän, mistä sinnikäs käsitys Sewellin teoksesta lastenkirjana on saanut alkunsa.
2. kappale, jossa pureudun kirjallisuuden televisiosovituksiin ja pohdin television roolia ja merkitystä suhteessa elokuvaan. Keskityn nimenomaan klassikkosovituksiin ja tiivistän analyysin kohti televisioanimaatiota. Puntaroin, mikä vaikutus budjetin ja ajan rajallisuudella on televisiotuotantoihin. Lopuksi katsastan länsimaisen animaatiohevosen historiaa. Vertailen, kuinka Uljas Musta -televisiosovitukset yhtyvät tietynlaiseen keinotekoiseen kaanoniin, joka jälleen on muuntanut tarinaa toisenlaiseksi.
3. kappale, jossa lopulta käyn läpi syvällisemmin kaikki kolme valitsemaani Uljas Musta -animaatioelokuvaa.
Loppupäätelmä, jossa puran tutkimustulokset ja arvioin, millä tavalla muuttuva hevostarina - oli kyseessä kirja tai elokuva - on ympäröivän yhteiskuntansa ja sen arvojen heijastuma.


Gradublogin pitämisen olen kokenut antoisaksi. Vaikka tämä saitti onkin omistettu pääosin kaikenkarvaisille arvosteluille, varsinainen työni sai runsaasti potkua ja inspiraatiota siitä kun luin ja analysoin välillä muitakin kirjoja tai katsoin muitakin elokuvia. Olen pitänyt myös tärkeänä mahdollisuutta jumpata säännöllisesti suomen kielen taitojani, koska englanti kielenä on kuin sienirihmasto, joka helposti sulautuu kankeaksi lainasanastoksi. Blogi on ollut myös siksi virkistävää ajanvietettä, koska se on tarjonnut väylän luovaan ja täysin omantyyliseen kirjoittamiseen ilman rajoitteita, ilman sanamäärää, ennaltamääriteltyä rakennetta tai näkökulmaa. Kriitikkoutta voi opiskella, kuten allekirjoittanut, mutta kaikista parhaiten sitä kehittyy kokeilemalla ja itse tekemällä eli kirjoittamalla, kirjoittamalla ja kirjoittamalla. Olen myös nauttinut siitä, että olen kerrankin luvan kanssa saanut käsitellä omaa sydäntäni lähinnä olevaa fiktionlajia - kaikkea eläinaiheista.


Nyt olen juuri palannut opintovapaalta takaisin töihin. Koska kirjoitan myös työkseni, blogin kaltaiselle ajanvietteelle on haastavaa löytää tällä hetkellä aikaa ja motivaatiota, ainakaan ennen kuin olen täysin sulautunut takaisin arkeen. En silti aio poistaa Suden Sadetta. Jätän sen vain määrittelemättömäksi ajaksi hautumaan tauolle ja hakemaan uutta kipinää. Maailmassa on nimittäin niin hirveästi eläinaiheisia kirjoja, elokuvia ja sarjakuvia, joita haluaisin arvostella ja joista haluaisin herätellä keskustelua, että tuntuisi hölmöltä lopettaa näin alkuunsa. Nyt kun olen myös muuttanut takaisin Suomeen ja saanut koiratkin taas saman katon alle, olisi lisäksi hirveän mukava alkaa raapustelemaan vähän enemmän niidenkin kuulumisia. Eläimiähän ne ovat nekin.


Suden Sade kiittää siis lukijoitaan tältä erää ja toivottavasti palaa pian uuden ulkoasun ja sisällön kera. :-) Jos viimeksi valokeilassa hirnuivat hevoset, seuraavaksi olisi ehdottomasti koiraeläinten vuoro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti