torstai 2. heinäkuuta 2015

Viidakkokirja (anime)

Janguru Bukku Shōnen Mōguri /
Jungle Book Shōnen Mowgli
1989-1990
52 jaksoa
Ohjaaja: Fumio Kurokawa
Nippon Animation

Minulla oli lapsena yksi suomenkielinen Viidakkokirja -vhs. Muistan siitä ensisijaisesti kaksi asiaa: äärimmäisen hellyyttävän kultapanda Kichin sekä tiikeri Shere Khanin eeppisen tunnusmusiikin, joka vielä nykymittapuullakin on harvinaisen onnistunut ja mieleenpainuva teema antagonistille. Ainoa asia, mikä minulla syvästi haittasi tätä ohjelmaa katsoessa, oli että se tuntui loppuvan kesken, ihan väärässä kohdassa, kuin paljon olisi vielä kokematta. Ja niin olikin. Suomessa Viidakkokirjaa julkaistiin kaiken kaikkiaan seitsemän vhs:n verran, joista yksi oli jaksoista koostettu elokuva. Dubbaajana toimi Golden Voice, pulju joka ainakin itselleni on tullut tutuimmaksi Hopeanuolen, My Little Ponyn (vhs-julkaisut) ja Denverin, viimeisen dinosauruksen kautta. Suomeksi sarja ei yllättäen kuulosta yhtään hassummalta, veikkaisinpa jopa, että kyseessä on studion äänituotantoa sieltä laadukkaimmasta päästä. Tästä suhteellisen pienestä levityksestä johtuen oli kuitenkin aika suuri yllätys saada tietää myöhemmin, että Viidakkokirja on peräti 52 jakson mittainen seikkailu, eikä läheskään kaikkea materiaalia ole koskaan edes käännetty suomeksi. 

Viidakkokirja on yksi animesarjoista monien niiden muiden tekeleiden joukossa, jotka tuotiin Suomeen pääosin videojulkaisuina 80-90-lukujen aikana alunperin niiden helpon saatavuuden ja halvan hinnan vuoksi. Onkin harmillista, ettei näitä nostalgianrippeitä ole sittemmin saatu tuotettua dvd:lle kuin murto-osa, sillä veikkaan, että itseni lisäksi on monia muita, jotka yhä muistelevat näitä kuolemattomia sarjoja. Erityisesti Nippon Animationin tuotannosta muistan parhaiten Liisa Ihmemaassa -animen (Fushigi no Kuni no Alice, 1983-1984), jonka tunnuskappale oli yksi suurimmista suosikeistani jollain lastenlaulujen kokoelma-cd:llä, sekä Pinokkion (Piccolino no Bōken, 1976-1977), jonka dvd-kokoelmasta olisin valmis antamaan vaikka oikean käteni. Mikään lastenohjelma ei ole aikuisiällä vaivannut minua yhtä paljon, koska tätä sarjaa ei todellakaan pysty löytämään mistään - paitsi saksaksi ja japaniksi (englanniksi sitä tuskin koskaan on käännettykäään). Ehkä joku kaunis päivä aloitan saksanopinnot uudestaan ottamalla sanakirjan käteen dvd:n seuraksi, tai sitten vain häiriköin YLEä päivittäisellä toivomuksella sarjan uusimisesta. Eikä tietysti sovi unohtaa, että Nippon Animation tuotti myös yhteistyössä BRB Internacionalin kanssa Maailman ympäri 80 päivässä -sarjaa, jota Pinokkion tapaan esitettiin YLEn kanavilla.


Mutta takaisin Viidakkokirjaan. Katsoin sarjan siis nyt ensi kertaa kokonaisuudessaan englanniksi, ja heti alkuun on todettava, että tämä avausmusiikki oli kammottavan valju verrattaessa suomenkieliseen versioon. Tiedä sitten, missä maassa suomiversion sävelmä on saanut alkunsa - japanilaista versiota se ei ainakaan muistuttanut, mutta ranskankielinen avaus puolestaan tärppäsi. Ehkä tuota kyseistä melodiaa pidettiin kaikista leppoisimpana ja viihdyttävämpänä, minkä vuoksi se valittiin (tai sitten se vain oli dubbaajille helpoin). Joka tapauksessa: Viidakkokirjan merkittävin ansio on sen puhutteleva, tunnerikas ja monipuolinen soundtrack. Vaikka kyse onkin ainoastaan taustamusiikista, se ottaa haltuunsa ison osan sarjasta. Vielä näin vuosien jälkeenkin sarjan musiikkiteemat resonoivat voimakkaasti jossain mielenpohjukassa, vaikka muuten varsinaiset juoniratkaisut olivat auttamatta päässeet unohtumaan. Harmillisesti soundtrackia ei ole ilmeisesti koskaan julkaistu erillään sarjasta - elättelen toiveita, että joku asianosaava ottaisi joskus tehtäväkseen ripata sävellykset sarjasta talteen. Saman voisi tehdä myös Erämaan kutsulle. Edes säveltäjän nimeä en valitettavasti onnistunut saamaan selville.


Animoinniltaan tämä on ajalleen kovin tyypillinen, kohtalaisen pienen budjetin sarja. Piirrokset eivät ole järin kunnianhimoisia, ja toisinaan hahmojen liike on kuin katsoisi täiden kulkua tervassa. Väritykset ovat myös hieman kyseenalaisia - vai oletteko kenties nähneet luonnossa vaaleanpunaisia tai huskien kasvomerkit omaavia susia? Enemmän vaivaa on nähty pittoreskeihin taustoihin. Mutta nämä pienet puutteet eivät ole se pääasia, vaan miten hienosti anime on onnistunut tuomaan eloon Kiplingin Viidakkokirjat.

52-osainen sarja tuntui aluksi hirvittävän pitkältä katsoa, ja siten aavistuksen laahaavalta ja hidastempoiselta. Sitten ymmärsin, että olen yksinkertaisesti vain tottumaton katsomaan näin pitkiä sarjoja. 52 osaa saattoi ennen olla animesarjojen standardi, nykyisin taas tuntuu, että suurin osa tuotannoista pitäytyy 26 jaksossa. Pidemmän sarjan tuottaminen on kallista ja riskialtista, mikäli suosiota ei ole ennalta taattu, tai se ei lähde nousuun - ajat ovat ehtineet jo muuttua. Tässä oikeastaan piilee Viidakkokirjan hienous: lukuisille, hieman rönsyilevillekin tapahtumille annetaan runsaasti aikaa kehittyä täyteen huippuunsa, ennen kuin siirrytään seuraavaan juonikokonaisuuteen, koska jaksoja on niin monta. Sarjasta puuttuvat täysin äkkinäiset tai epämiellyttävät tehosteet, ja sen rytmitys on hienostunut ja uskottava. Draama kumpuaa luonnollisesti itse tarinasta ja sen kynsin ja hampain varustetusta eläimistöstä. Välillä tietysti nähdään värimaailmojen vaihteluita tai jopa mustavalkoista animointia, mutta nämä yksinkertaiset valinnat tehostavat sopivan hienovaraisesti haluttua vaikutelmaa. Koruttomuudessaan anime on hyvin kaunis, vilkaiskaapa vaikka alla avautuvaa kuvaa.


Sen kummemmin jo moneen kertaan kuultua viidakkopoika Mowglin tarinaa siteeramatta, on ilahduttavaa huomata, kuinka tekijät ovat hyödyntäneet Kiplingin teosta hyvin kokonaisvaltaisesti punomalla uskollisesti yhteen paitsi Mowglin sagan, myös muut siitä irralliset kertomukset. Animessa nähdään muun muassa niin Rikki-Tikki-Tavin kuin Norsu-Tuomonkin tarinat hieman muunneltuina, sekä tietysti Kuinka pelko sai vallan viidakossa, Viidakko voittaa alaa ja Punainen koira.

Toisin kuin monissa muissa Viidakkokirjan animaatioversioissa, tässä susille on vihdoinkin annettu runsaasti niiden ansaitsemaa ruutuaikaa, onhan kyse kuitenkin Mowglin laumasta ja perheestä. Mowglin suhde isäänsä Alexanderiin, äiti Luriin sekä laumanjohtaja Akelaan on hyvin vahva, aidonoloinen ja peittelemättömän lämmin. Mowglilla on sarjassa myös kaksi sisarusta: Akru ja Sura, joiden lisääminen tuntuu ainoastaan järkevältä. Onhan Viidakkokirjan ensimmäisen kappaleenkin nimi juuri Mowglin veljet. Uusina hahmoina nähdään myös Akelan lapsenlapsi Lala, koppava ja itsepäinen susineiti, jonka tarkoitus on tuoda kuplivaa jännitettä susilauman sisälle, etenkin Mowglin hyväksyntää koskien, joka nostetaan tapetille aika-ajoin - onhan kyseessä yksi Viidakkokirjan tärkeimmistä teemoista, identiteettikysymys, joka ei oikeastaan koskaan täysin vaientunut.

Lisäksi nähdään Lalan isä Vermillion, josta kaavaillaan hetkellisesti lauman uutta johtajaa, kunnes paikalle nousee yllättäen Luri. Olin yllättynyt ja äärettömän tyytyväinen, kuinka maskuliinisesta alkuperäisteoksesta poiketen animeversio päätti näyttää, ettei sukupuolella ole mitään merkitystä. Muutos on raikas ja tervetullut. Myös muita susia esitellään sarjan mittaan, ja vaikka nämä tulevatkin Kiplingin kertomuksien ulkopuolelta, katsojalla on jatkuvasti se tunne, kuinka myös nämä uudet eläimet liittyisivät saumattomasti alkuperäisteokseen, ja sen syö-tai-tule-syödyksi-maailmaan. Kiplinghän monesti toteaa kirjassaan, että 'sattuipa useita kommelluksia, jotka jätän nyt kertomatta', kuin tarkoituksella jättäen uusille tulkitsijoille varaa tuoda jotain uutta tarinoiden maailmaan. Viidakkokirja säilyttää kirjan synkän ja vakavamielisen hengen, mutta höystää sitä myös niillä leppoisilla ja huolettomilla hetkillä, joita Kiplingin mukaan Mowglin elämästä ei myöskään puuttunut. Nälänhädässä, tunkeilijoiden hyökkäyksissä ja noitavainossa ei hirveästi ole naurettavaa, mutta viidakon arkeen mahtuu myös hyviä aikoja.


Muista henkilöistä haluan ehdottomasti mainita Bagheeran, joka esiintyy tässä sarjassa juuri sellaisena kuin olen hänet aina kuvitellutkin: hieman turhamaisena ja itseriittoisena, mutta kekseliäänä ja huumorintajuisena. Käärme Kaa on vilpitön ja hellä, Hathi puolestaan oikeasti pelottava, jylhä viidakon johtaja, eikä mikään naurunaihe. Henkilökuvat ovat loppuun asti huolella mietittyjä ja henkilöiden väliset kemiat vaikuttavia. Ainoa moite, minkä osoittaisin käsikirjoitusryhmälle, on kun Mowgli ihastuu suunnattomasti Jumeirah -pikkutyttöön ja hetkeä myöhemmin annetaankin ymmärtää, että Mowgli saattaisi olla Jumeirahin kauan sitten kadonnut veli. Hyh. Onneksi tämä ei kuitenkaan voi pitää paikkaansa, sillä Mowglin vanhempien kuolema näytetään alussa harvinaisen selkeästi. Muuten sarjan juonikaari on todentuntuinen - sen aikana katsellaan kun Mowgli kasvaa aikuiseksi, kunnes lopulta lähestytään haikein mielin sitä tosiasiaa, kuinka kaikki päätyy aikanaan. Sinä aikana suru muuttuu onneksi ja onni suruksi lukuisia kertoja, eikä koskettava anime pelkää lähestyä raskaitakaan aihealueita, sallien katsojan nauttia lukuisista tunnetiloista matkan aikana.

*****/5


BONUS:

Kopiointia? Siinä missä Viidakkokirja -animessa taistelu Shere Khanin hirmuvaltaa vastaan käydään pitkän kaavan kautta, intialaisessa cgi-animaatiossa The Jungle Book (2010-2014) Mowgli ottaa yhteen tiikerin kanssa lähes joka jaksossa. Kymmenminuuttisia jaksoja on kehkeytynyt jo kahden tuotantokauden sekä 104 jakson ajan. Sarja on ollut niin suosittu, että se poistettiin Disney XD -kanavalta ettei se kilpailisi Disneyn oman Viidakkokirjan kohdeyleisöstä. Tekijätiimi on jo puhunut elokuvaversiosta ja muista spin-offeista, kuten joulu- ja halloweenspesiaaleista, koska rahahan ei haise.


Sarjassa Baloosta on tehty einsteinmaisen viisas silmälaseineen, Mowgli on välinpitämätön hampuusi ja Bagheera nyhjäilevä hölmö. Jännä, että tässäkin sarjassa Akelalla on Mowglia vastustava lapsenlapsi (Phaona) ja mukava hyppii kultapanda (Ponya), sikäli kun molemmat olivat Viidakkokirja-animen tekijätiimin kehittämiä helmiä. Ne yhden käden sormilla laskettavat jaksot, jotka jaksoin katsoa ennen kuin nukahdin, olivat kaikki juoneltaan täysin samanlaisia: Mowgli karkaa Baloon oppitunnilta, joutuu tekemisiin Shere Khanin kanssa, ja lopuksi nöyryyttää tätä jollain keinoin. Harvinaisen laimean, tylsän, persoonattoman, ja ennalta-arvattavan oloinen animaatio. Vai mitä mieltä olette? Tässä ensimmäinen jakso:

1 kommentti:

  1. Säveltäjä oli Hideo Shimazu (島津 秀雄).
    https://ja.wikipedia.org/wiki/%E5%B3%B6%E6%B4%A5%E7%A7%80%E9%9B%84

    VastaaPoista