perjantai 10. heinäkuuta 2015

Mowgli's Brothers (1976)



Mowgli's Brothers
1976, 24 min
ohjaaja: Chuck Jones
Chuck Jones Enterprises

Jo top 10 -postauksessa lyhyesti esittelemäni Mowgli's Brothers on Chuck Jonesin todellinen taidonnäyte ja ehdoton mestariteos. Siinä ei yksinkertaisesti ole mitään, mitä tarvitsisi muuttaa. Jo julkaisuajankohtanaan teos joutui auttamatta kärsimään vertailusta yhdeksän vuotta aikaisemmin julkaistuun Disneyn Viidakkokirjaan. Mutta siinä missä Disneyn tuotos on enemmän nuoren yleisön iloitteluelokuva, Mowgli's Brothers on kypsä ja aikuismainen, erittäin taiteellinen tulkinta Viidakkokirjan tunnetuimmasta tarinasta, jossa susien kasvattama Mowgli -poika joutuu taistelemaan tiikeri Shere Khania vastaan ja lopulta jättämään viidakon.

Tämä on ainoa Chuck Jonesin Viidakkokirja -lyhytelokuvista, jonka olen nähnyt lapsena ilmeisimmin YLEn kanavilta esitettynä. Löysin nimittäin joku kerta arkistomaininnan YLEn sivuilta, joka sittemmin tosin on kadonnut. Koska YLEn lastenohjelmia lähtökohtaisesti pyritään suomentamaan, epäilen, että tämäkin lyhyetlokuva oli dubattu. Tätä tosin en pysty varmistamaan, ennen kuin kaivan piirretyn joku kerta kodin vhs-varastosta. Ohjelma siis nauhoitettiin minulle ja katsoin sen lukuisia kertoja, täysin lumoutuneena. Disneytaikamaailmasta viis - tässä oli pimeä, myyttinen, yhtä kriittinen ja valveutunut sävy kuin Kiplingillä, joka teki piirretystä hurjan ja jännittävän. Siinä missä Viidakkokirja -anime oli hyvin sentimentaalinen ja verrattain rauhallinen, koska rajut tapahtumat saattoi ripotella yksittäiskohtauksiksi pitkin pitkää sarjaa, tämä oli tiivistetty kokonaisuus ja siksi äärimmäisen kohtalokas. Muistan suorastaan nauliutuneeni ruutua vasten ja säpsähtäneeni etenkin alussa olevaa Shere Khanin karjahdusta.

Sitten unohdin piirretyn vuosiksi, kunnes yliopiston ensimmäisenä vuonna saimme tehtäväksi lukea Kiplingin tarinoita. Viidakkokirjaa ei tuolloin käsitelty, mutta alitajuntaisesti lisäsin kirjan listalle niistä kirjoista, jotka minun tulisi lukea joskus. Silloin aloin myös pohtimaan näkemiäni Viidakkokirja -piirrettyjä ja kuumeisesti muistelemaan, mikä kumma tämä teos oli. Olinkin suorastaan haltioissani löydettyäni vihdoin juuri sen oikean Viidakkokirja -animaation, jossa Shere Khan on valkoinen ja muut värit taittuvat purppurasta siniseen kuin iltahämärä juuri auringonlaskun jälkeen, jolloin viidakon eläimet lähtevät metsästämään ja aloittavat taistelun henkiinjäämisestään. 



Animaatio on nerokasta valojen, varjojen ja värien leikkiä, joilla sekä luodaan henkilöhahmoille identiteettiä että vahvistetaan kärkeviä tunnetiloja. Siinä missä Rikki-Tikki-Tavi kärsi epätasaisuudesta ja The White Seal hieman liian turvallisesta alun söpöilystä, jo tämän teoksen avaus on toimiva ja voimakas. Eksotiikka ei ole tekemällä tehtyä tai väkisin puskettua, vaan keskustelee hämmentävän, mielikuvitusta puhuttelevan muotokielen kautta. Kuuluu suden ulvontaa, ja kuva laskeutuu vertikaalisesti kuusta kohti alati tummenevaa, salaperäistä viidakkoa. Tämä sama liike toistuu pitkin lyhytelokuvaa: elementti on kuin saalistavan eläimen hitaasti ympäristöään skannaavat silmät. Sen jälkeen ihastuttava, jo The White Sealissä kunnostautunut Roddy McDowall aloittaa lukemalla ensimmäiset säkeet Kiplingin runosta Viidakon laki. Samalla kuvassa näytetään mustalla pohjalla sinisinä kirmaavia, läpinäkyviä susia, sekä vaaleanpunainen, vastaväriä edustava viidakkopoika, eikä alkujännite muuta tarvitsekaan. Sudet ovat yksittäinen, hyökyvä massa, joilla on vain yksi, yhtenäinen mielipide - the strength of the Wolf is the Pack. Kuvan täyttävä Mowgli puolestaan yhdistetään samankaltaisella värimaailmallaan uhkaavasti lähestyvään tiikeriin: nämä kaksi tulevat kohtaamaan ja taistelemaan, eikä sitä ennen viidakossa nähdä rauhaa tai aamunkoittoa.



On suorastaan häkellyttävää, miten tehokkaasti animaatio hyödyntää yksinkertaistettua väripalettia, ja etenkin punaisesta ja sinisestä johtavia mielikuvia. Yllä olevat kaksi kuvaa ovat samasta kohtauksesta: kun Raksha ('paholainen') eli susiäiti, haastaa Shere Khanin, ja koko luola muuttuu räiskyvän punaiseksi. Rakshan henkinen ylivertaisuus näkyy tämän varjon kohotessa tiikeriäkin ylemmäksi, eikä tämä demoni pelkäisi puolustaa perhettään viimeiseen veripisaraan asti, kuten kunnon suden kuuluukin. Hieman taaempana Mowgli ja muut sudenpennut makaavat seesteisesti luolan pohjalla, täysin tietämättöminä yön vainoista, turvassa sinisessä hetkessä. Mietin pitkään, miksi ihmeessä Shere Khan oikeasti on valkoinen - toki kyseessä voi olla vain yksinkertainen tyylivalinta - mutta sitten tulin siihen tulokseen, että ehkä lakia noudattamaton kissapeto ei vain ansaitse värejä, koska näkee kaiken niin mustavalkoisena. Toisaalta, koska Shere Khanin rampuutta ei käsitellä, värittömyys kertoo omaa tarinaansa tiikerin tietyntasoisesta 'vajaavaisuudesta'. Susi-isän lempeä katse yhdistettynä kovaan kommenttiin - 'voisin tappaa hänet yhdellä iskulla' - ilmentää miten erikoisella tavalla kiintymys esiintyy viidakon karuissa olosuhteissa.



Vaikka susia esiintyykin tässä animaatiossa paljon, laumaan kuuluvat sudet näyttäytyvät syvän mustina, kiilusilmäisinä ja pimeäsieluisina. Kuvaus on jopa kyyninen: huolimatta siitä, että nämä villipedot ovat suuria metsästäjiä, ne eivät kuitenkaan ajattele itse, vaan seuraavat kulloinkin parhaaksi näkemäänsä johtajaa, oli se sitten sakaali Tabaquin levittämä ilkeä juoru tai Shere Khanin sarkasmi. Kun nämä sudet kerjäävät tiikerin tähteitä ja joutuvat lopulta Mowglin takaa-ajamiksi koiriksi, värit haalenevat, heikkenevät, juoksu muuttuu päämäärättömäksi, hännät lipuvat koipien väliin, ja niiden todelliset, pelkurimaiset sävyt paljastuvat. Sen sijaan nuoret sudenpennut, Akela ja Mowglin vanhemmat näyttäytyvät aina oikeissa väreissään, aitoina ja omaa mielipidettään kantaen. Valinta on hyvin älykäs ja kontekstissaan yhteiskunnallinen - aivan kuten Kiplingin viittaukset taikauskoisiin hölmöihin. "Vapaa kansa" toimii nyt ironisena huomautuksena, kuin pelkkänä nimikkeenä. Tabaqui muistuttaa suuresti Kelju. K. Kojoottia, Chuck Jonesin luomaa tunnettua Looney Tunes -hahmoa, mutta viittaus on riittävän kevyt, eikä satunnaisesta, hieman teennäisestä komiikasta tule milloinkaan piirretyn itseisarvoa. Vastalauseen esittävä Bagheera näyttäytyy hennon vaaleanpunaisella taustalla, korkealla yläilmoissa, minkä ansiosta Mowgli lopulta saa jäädä laumaan - sudet sen sijaan juoksevat alamäkeä tietämättömyyden pimeyteen hakemaan armopalaansa.



Mowgli tuo lopulta oikeuden valoa susilaumaan punaisen kukan eli tulen muodossa ja ravistelee viidakon lakia niskavilloista. Hän ei salli Akelan kuolemaa, vaikka laumanjohtajan tappaminen tämän vanhennettua ja heikennyttyä on ikiaikainen rituaali. Alastomana viidakkoon tullut viaton lapsi näkee vihdoinkin inhimillisyyden primitiivisen raakuuden takaa, ja suuttumuksen varjo laskeutuu hänen otsalleen. Tämä on Mowglin ensimmäinen ja ainoa turhautumisensa viidakkoon, aikuistumisen merkki, jonka johdosta hän päättää lopulta lähteä viidakosta pois. Mowglin lapsenkasvoisuus muuttuu synkkämieliseksi tuijotukseksi, kevyt ravi ja laiskottelu itsevarmaksi, suoraselkäiseksi ryhdiksi. Mowglin näyttelijällä on myös hahmoaan hyvin kuvaava, syvältä kumpuava, rohkea miehen ääni. Vaikka lukuisat veteen piirtyvät heijastukset, jota animaatiossa nähdään, kertovat ulkokuoren, ne eivät näytä sisintä ennen kuin sen on itse löytänyt.



Dean Elliottin säveltämä runollinen musiikki täydentää myyttistä, tarinalle uskollista kuvausta. Tätä katsoessa kirjaimellisesti voisi ottaa kirjan käteen ja seurata tekstiä lähes sana sanalta, sillä siinä on juuri se olemus ja henki kuin Viidakkokirjan ensimmäisessä kertomuksessa. Kun Mowgli vihdoin lähtee kohti ihmiskylää, aamu valkenee ensimmäisen kerran - on uuden ajanjakson alku, kuin pitkä ihmeellinen fantasia yhtäkkiä loppuisi, ja kuunvalon tilalle nousee loistava aurinko. Pojan muuttuva, vaivaton liike osoittaa, että tämä aikoo kohdata tulevaisuuden pää pystyssä, apunaan kaikki ne keinot millä viidakon laki teki hänestä miehen - hän häviää siluetiksi astuessaan vihdoin muiden, itsensä kaltaisten joukkoon.

*****/5

2 kommenttia:

  1. tuo Bagheera näyttää vähän tytöltä noiden silmäripsien takia. onko se tässä versiossa tyttö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bagheera on tässä mies, mutta hellävarainen ja vähän lipevä. Nyt kun sanoit, naiseltahan se vähän kyllä näyttää :D

      Poista