tiistai 28. huhtikuuta 2015

Uljas Musta (1987)

  Black Beauty
1987, 50 min
ohjaaja: David Cherkasskiy
Burbank Films

Tämä on varmasti omituisin Uljas Musta -elokuvasovitus mihin olen törmännyt. Haluaisin pitää tästä: piirretyn tyyli on suorastaan runollinen akvarellimaisten taustojen ansiosta. Lisäksi musiikki nojaa hurmaavalla tavalla vanhojen piirrosklassikkojen perinteeseen, ja on jylhää ja lumoavaa. Mutta vaikka ensivaikutelma ja alkutunnelma onkin kaikin puolin ihastuttava, jo alkutekstien vakava virhe, jossa kerrotaan elokuvan perustuvan Emma Sewellin kirjaan, saa elokuvan syöksymään pohjattomaan mahalaskuun. 


Ensiksi on syytä ilmoittaa, että tälle elokuvalle Uljas Musta on todellakin vain alkuperäisteoksen nimi, josta on napattu muutamia henkilöhahmoja, jotta piirretylle saataisiin vetävä otsikko ja ehkä vähän etukäteiskiinnostustakin yleisön osalta. Muuten tässä elokuvassa on täysin omanlainen juonensa. Paikoin piirretyssä on kohtauksia, jotka ovat hyvin pelottavia, ja animaatiossa olisi paljon potentiaalia jännittävään ja opettavaiseen koko perheen piirroselokuvaan, mutta tämä kaikki hukutetaan asiavirheiden ja huonon slapstick -huumorin alle, jossa pahiksen pää upotetaan lantasankoon.


Tässä versiossa Squire Gordonin vaimo on jo menehtynyt. Hänellä on myös kaksi lasta: pikkuinen Bertie, joka nauttii lintujen kivittämisestä, sekä Polly, jolle Musta ostetaan lahjaksi viemään ajatuksia pois äidin kuolemasta. Ennestään lapsilla on jo Raffles -niminen terrierimäinen koira. Elokuva yrittää olla sekä tyttöjen että poikien mieleen: kun Polly kehuu uutta hevosta kauniiksi, Bertie toteaa että miehet voivat olla ainoastaan komeita. Lisäksi Bertien mielestä Mustalla pitäisi olla toiminnallisempi nimi, kuten Salama tai Ukkonen.

Tilalla asuu myös tallimestari John Manly, suoraselkäinen ja vaaleatukkainen positiivisuuden perikuva. Hänen kaverinaan on renki Filcher, joka esitetään yksiulotteisen pahana ollakseen tarinan antagonisti. Filcher nimittäin  on tumma, ryhdiltään kumara, patalaiska lurjus ja omien sanojensa mukaan myös voro, sillä pihistää Manlyn taskukellon heti alkajaisiksi. Hevoset tuomitsevat ankarasti tämän teon ja Musta, vähän turhankin fiksuna, vetää Filcherin takataskuun piilotetyn ryöstösaaliin, jolloin tämä jää hetkessä kiinni kiinni. Näiden kahden tallityöntekijän tehtävänä ei ilmeisesti ole mikään muu kuin tietyntasoisten stereotypioiden ylläpitäminen. Sillä ei hätää, paha on saava palkkansa: Filcher astuu haravaan ja satuttaa itsensä. Hah hah haa miten hauskaa.

Kirjassa Filcher on lyhyen aikaa esiintyvä tallirenki, joka toimii herra Barryn palveluksesssa - kauan sen jälkeen, kun Squire Gordon on jo myynyt Mustan. Filcher on varas, koska pihistää osan Mustalle tarkoitetusta ruuasta poikansa avustuksella. Vaikka tämä toki kielii vilpillisestä persoonallisuudesta ja johtaa Mustan aliravitsemukseen, kyseessä voi olla myös aimo annos epätoivoa. Ei ollut mitenkään tavatonta, että viktoriaaniseen aikaan jopa parempiosaisten hevoset söivät paremmin kuin köyhät. Filcher joutuu petoksestaan vankilaan kahdeksi kuukaudeksi, mikä on tietysti oikein, mutta yhtä lailla tyly takaisku koko perheelle, ja saa lukijan tuntemaan myötätuntoa molempia osapuolia kohtaan. Se miksi tälle piirretyn hahmolle on päätetty antaa sama nimi, tuntuu omituiselta, koska yhtäläisyydet ovat erittäin köykäiset, paitsi että molemmat toki ovat varkaita. Mutta siinä missä kirjan Filcher oli ehkä vähän häpeissäänkin teoistaan ja tämän lapsi itki kiinniottohetkellä sydäntäsärkevän raskaasti, tämän animaation Filcher tuntuu olevan ilkeä joko siksi, ettei voi muuttaa mitä on, tai yksinkertaisesti koska nauttii siitä.

Hevosten suut eivät liiku kun ne puhuvat. Musta tutustuu tallissa uusiin ystäviinsä, Gingeriin ja Merrylegsiin. Ginger kertoo, että ihmiset ovat erittäin julmia ja korostaa etenkin ruoskaniskujen aiheuttamaa kipua (raippa olisi loogisempi, mutta kuvituksessa käytetään ruoskaa jopa ratsastaessa, mikä on hieman huvittavaa). Toki raipan käyttäminen oli yksi Sewellin kritiikin kohteena olevista asioista, mutta ei suinkaan pääosassa. Gingerkin meuhkasi kirjassa muodinmukaisista, täysin turhista ryhtiremmeistä ennemmin kuin raipasta. En tiedä onko tässä ajateltu, että (raippa/)ruoska on helpompi selittää ja myös ymmärtää, sillä näkyvä väkivalta yhdistetään lastenelokuvissa lähes poikkeuksetta itsestäänselvästi jonkinlaiseen vääryydentekoon.

"Ruoskakohtaus" on hyvin erikoinen: animointi muuttaa kokonaan muotoaan, kaikki muuttuu teräväksi ja kulmikkaaksi. Väreistä on käytetty sinistä ja sen vastaväriä oranssia luomaan vahva, epämiellyttävä kontrasti. Kuvakulmat ovat ahdistavia: ne näyttävät hevosen kauhusta pyörivät silmät lähempää ja saavat katseettoman miehen näyttämään voimasuhteeltaan valtavalta, ne antavat mielikuvan että korppikotkat kiertävät jo katsojankin yllä. Viivat ovat voimakkaita, ja koko asettelu hurjana tykyttävän musiikin kera tuo mieleeni sodanaikaiset propagandajulisteet. On kannuksia, lisää ruoskia, piikkilankaa ja salamoita kuvastamaan Gingerin kokemaa tuskaa. En pidä tästä kohtauksesta, vaikka se onkin hurjistunut ja kauhistuttava. Outoudellaan se jotenkin mystifioi ruoskan Mustan silmissä välineeksi, joka on kivulias, mutta jota käyttää joku kaukana Squire Gordonin tallista. Kuin sota, se on jossain kaukana katsojankin ulottumattomissa, kamala mutta käsittämätön. Vaikka väkivallan käyttö hevoseen oli tuohon aikaan aivan liian yleistä.

Sitten Merrylegs alkaa puolestaan höpöttää siitä, kuinka sen sisarukset on viety "mustaan maahan", Black Countryyn. Tämä on elokuvantekijöiden omaa keksintöä. Black Country on siis teollisuusalue West Midlandsissa, Birminghamin lähistöllä, jossa oli aikanaan sankkaa nokikerrosta levittäviä hiilikaivoksia. Jälleen kuvituksessa käytetään vain sinisen ja oranssin sävyjä, mutta hevosista ja tehtaista ainostaan mustia siluetteja todennäköisesti kuvaamaan näiden anonymiteettiä ja yksilön merkityksettömyyttä. Lopuksi näytetään, kuinka hevonen kaatuu ilmeisesti kuolleena liekkeihin. Näkymä on suorastaan painajaismainen, ja tästä puolestaan tulee mieleen sotapropagandaelokuvat. En kuitenkaan täysin ymmärrä, miksi näistä kahdesta kohtauksesta on täytynyt tehdä näin muusta elokuvasta erilaisia ja ravisuttavia. Sen sijaan, että ne heristelisivät sormella, kuinka ihmisten täytyisi lopettaa moiset toiminnat, ne käsitellään kuin kummitustarinat kaverin luona yökylässä. Merrylegs neuvoo Mustaa olemaan kunniallinen hevonen, niin kaikki käy parhain päin. Musta onkin onnellinen, kun huomaa ettei John käytä pelottavaa ruoskaa, aivan kuin kuvaus siitä olisi ollut vain pahaa unta. John on myös kevytkätinen.

Visuaalisesti tämä on erittäin kaunis ja korkealaatuinen animaatio, virheitä kuvituksessa ei tästä elokuvasta todellakaan löydä. Onkin valtava sääli, että käsikirjoittajatiimi on ollut täysin kuutamolla, kun tarinaa on laitettu kasaan. Tämä olisi voinut olla aivan oma tarinansa, ilman minkäälaista yhteensitovaa lankaa Anna Sewelliin. Nyt väitetty yhteys tuntuu huijaukselta ja on järkyttävää ajatella, kuinka moni lapsi on oppinut kertomuksen väärin tästä elokuvasta ja luulee sen olevan tarinalle uskollinen. Ja typerämmäksi menee. No, ainakin hevoset ovat miellyttävällä tavalla animoituja ja niiden liikkeitä on mukava katsoa. Kummallinen lisäys on ainoastaan niiden kulmakarvat, ripset vielä menettelevät. Ehkä näillä kasvonpiirteillä on haluttu alleviivata sitä, kuinka ihmismäisesti hevosetkin osaavat ajatella. Ihmisten ilmeet ja olemukset puolestaan pitkälti vastaavat heidän persoonallisuuttaan, kuten aikaisemmin kuvailin. Squire Gordon lapsineen näyttävät erittäin pöllämystyneiltä, kuin olisivat viattomasti pihalla kaikesta yli puolet ajasta.

Siltakohtaus on tässä elokuvassa tehty äärimmäisen jännittäväksi. Sitä edeltää ukkosmyrsky, joka katkoo puita leiskuavin salamoin, ja jotka vesiputous kuljettaa jokea pitkin saaden sen tulvimaan. Värit ovat tummat ja samettiset, piiskaava vesisade on aidontuntuinen. Mustan määrätietoisuus kieltäytyessä astumasta joen yli on hienosti kuvattu, ja ahdistuneena tämä pohtii, miten saisi Johnin ja Squire Gordonin ymmärtämään, ettei suinkaan ole pelkuri. Lyhyen aikaa jopa Squiren hyvät tavat tahtovat jäädä lyhyeen, niin kiire tällä olisi päästä kotiin. Niinhän se monesti käy eläintenkäsittelyssä, ja eläin on aina syntipukki. John lopulta tipahtaa jokeen, ja Musta pelastaa hänet, mutta ohjillaan. Johnin siis pitäisi kaiken järjen mukaan kiskoa Mustaa erittäin kivuliaasti suusta, mutta koko kolmikko on vain helpottunut, kun tallimestari pääsee takaisin kuivalle maalle.

Seuraavaksi tapahtuu jotain aivan käsittämätöntä, ja voi vain ihmetellä, miksi tällainen kohtaus on eksynyt elokuvaan. En ymmärrä, mikä hinku elokuvantekijöillä on sotkea Uljaan Mustan tarinaan mustalaisia: ehkä hevosten katsotaan kuuluvan saumattomasti heidän kulttuuriinsa. Tämä tapahtuu myös vuoden 1971 oikeilla näyttelijöillä toteutetussa brittiversiossa. Britanniassa muuten sana 'gypsy', toisin kuin Suomessa, ei viittaa yksinomaan romaneihin, vaan tarkoittaa useimmiten irlantilaisia matkailijoita. Mutta tämä elokuva onkin australialaista alkuperää. Polly ja Bertie siis saavat kolikot kouraansa ja viedään viihtymään mustalaisleiriin, jossa pauhaa Brahmsin unkarilaisia tansseja imitoiva musiikki ja ihmiset harjoittelevat erilaisia sirkustemppuja. Lopuksi lapset eksyvät ennustajanaisen synkkään telttaan, jossa heille paljastuu jännittävä tulevaisuus kristallipallosta. A great happiness has come into your lives... You have courage, children? To have courage is to have a strong heart and a thinking head. I see... a time of testing! I see... danger! BEWARE! Viimeistään tässä vaiheessa katsojalle käy selväksi, ettei enää kerrota mustan hevosen tarinaa, joka tahtomattaan joutuu omistajalta toiselle. Musta sen sijaan on pysyvästi näiden lasten hevonen, ja heidän täytyy taistella sen omistajuuden säilyttämisestä. Ja näin kerronnan pääpiste on siirretty hevosista ihmisiin.

Sitten vuorossa on tulipalo, joka tässäkin elokuvassa sijoittuu Birtwick Parkin talleille. Filcher jättää piippunsa karsinan reunalle, josta kissa pudottaa piipun suoraan heiniin jahdatessaan hiiriä. Sillä välin hevoset kuorsaavat autuisasti. Jollain tapaa Filcher on tyytyväinen aikaan saamastaan sotkusta, vaikka tuntuu aavistavan, että saa hetkeä myöhemmin potkut. Filcherin hattuun lentää rangaistukseksi tulikipinä, ja hän joutuu upottamaan päänsä eläinten vesiastiaan. Heh heh hee kuinka on taas niiiiin koomista! John livahtaa talliin pelastamaan hevosia, loikkaa Mustan selkään ja Musta potkii etujaloillaan komeasti oven palasiksi, mistä päästäänkin villiin kahdella jalalla seisomiseen. Vaikka Mustasta leivotaankin jälleen sankaria, tosiasia on, että jopa tulipalon sattuessa hevonen pyrkii mieluiten pysymään tallissaan, sillä kokee sen paniikin edessä tutuksi turvapaikaksi. Siksi kirjassakin hevosten silmät peitetään huivilla, jotta ne antautuisivat talutettaviksi ulos majapaikastaan. Kaikesta tästä jännityksestä johtuen Polly pyörtyy kesken leikin, ja myöhään seuraavana yönä John lähetetään hakemaan lääkäriä.

Musta tietää, kuinka tärkeää vauhti on, ja tohtori joutuu suorastaan pitämään hatustaan kiinni. Urotyön jälkeen Bertie ei peittele hevosta, vaikka lupaakin tuoda tälle viltin myöhemmin. Koska Bertie unohtaa koko asian ollessaan hyvin huolissaan siskostaan, kämmi huomataan vasta aamulla. Hevoselle yksikin tällainen unohdus voi olla kohtalokas, ja kuvat hylätystä Mustasta ovat todella intensiivisiä. Mutta jälleen kerran asianhaaraa on lievennetty, sillä unohdus on tässä tietyllä tapaa inhimillisempää kuin tietämättömyys. Syyllisyydentuskissaan Bertie palaa ennustukseen, ja toteaa olleensa täysin ajattelematon. Polly ehtii jo julistaa, ettei koskaan tule antamaan anteeksi veljensä hölmöilyjä, mikäli Musta kuolee, jolloin Musta yllättäen havahtuukin kuumehöyryjensä keskeltä, sillä ei halua olla lasten riitelynaihe. Molemmat lapset siis julistavat rakastavansa hevosta, ja Bertie saa uuden mahdollisuuden. John opastaa, että on ennen kaikkea tärkeää, että hevonen luottaa häneen, niin Musta paranee muutamassa päiväksi. Pahaksi onneksi Filcher on palannut ja hieroo käsiään yhteen hymyillen kierosti nurkan takana.

Hyvin yllätyksellisesti Filcher siis vie Mustan seuraavana yönä, koska haluaa kostaa entiselle isännälleen kokemistaan kärsimyksistään ja aikoo myydä hevosen töihin hiilikaivoksille lisätienestin toivossa. Tässä vaiheessa minun teki mieli heittää koko elokuva ulos dvd-soittimesta. Yritän käydä lopun läpi mahdollisimman lyhyesti. Tietämättä tapahtumien kulusta, John ja Squire Gordon valjastavat Gingerin ja lähtevät etsimään Mustaa. Lapset tahollaan keksivät, että Merrylegsin selällä kulkisivat nopeasti ja Raffles voisi jäljittää Mustan matkan. Nopeasti nelikko törmää Filcheriin, jolla on iso viinaleili kourassa. Filcher tallustelee myllyyn, jossa pitää Mustaa ikään kuin panttivankina, sillä sen silmät ovat nyt sidotut. Anna mun kaikki kestää... Lapset jäävät pahaksi onneksi kiinni, ja Filcher lukitsee heidät myllyn ullakolle, jossa lapset tärisevät kuolonkauhusta huomatessaan sen vilisevän jonkinlaisia verenhimoisia ihmissyöjärottia. Jollain ihmeen keinolla Raffles ja Merrylegs onnistuvat kirmaamaan takaisin kotitilalle ja hälyttämään reissulta palanneet Johnin ja Squire Gordonin apuun.

Filcher on kuitenkin ehtinyt jo mailien päähän. Lapset esittävät aikuisille, että Ginger ja Merrylegs kyllä tietävät, minne Musta on viety. Squire Gordon pitää tätä täysin absurdina ajatuksena, koska ne ovat vain eläimiä. Lopulta Johnkin on myyty ja kehottaa Squire Gordonia vain luottamaan, että eläimet vievät heidät takaisin Mustan luokse. No joo. Kirjakin antoi olettaa, että eläimillä on (alkukantaista/luontaista) tietämystä, jota ihmiset eivät pysty saavuttamaan. Tämä maininta on elokuvassa nostettu joksikin kaikkivaltaiseksi, suorastaan jumalaiseksi tietämykseksi, ikään kuin eläimet todella näkisivät mitä Mustalle juuri sillä hetkellä tapahtuu. Filcher vie Mustan pahamaineiseen Black Countryyn, joka on kuvattu julmemmaksi kuin koskaan ennen. Filcher yrittää kaupitella paikan päällä hevosta herra Skinnerille, joka on ilkeä, niin ikään kumara, tumma ja kyömynenäinen.

Kirjassa Skinner oli ajohevosten omistaja, joka vuokrasi hevosia ajureille niin korkeaan hintaan, että näillä oli hädin tuskin varaa itsensä elättämiseen. Ainoastaan ajurit, jotka säälimättä piiskasivat ja ylikuormittivat hevosia loppuun asti, saattoivat tienata jotain ylimääräistä lämpimikseen. Mustan uuvuttua Skinner suunnitteli sen lähettämistä teurastajalle, kunnes tuumasi, että markkinoilla siitä voisi saada hieman enemmän rahaa. No, tässäkin Skinner on siis hurja piiskuri. Skinner ei suostu pulittamaan hevosesta penniäkään, ennen kuin on nähnyt sen työskentelevän, vaikka Filcher kertoo sen olevan täysiverinen. Filcher myös toteaa, ettei edes osaa ajaa hevosta, vaikka mielenkiintoisesti työskenteli vielä elokuvan alussa tallirenkinä. Musta valjastetaan silti hiilikärryn eteen, eikä se jaksa vetää moista kiskoja pitkin, jolloin uhkaavana vaihtoehtona on tipahtaminen kärryn perässä jonkinlaiseen sulaa metallia tai laavaa täynnä olevaan kuoppaan. Onneksi perhe ehtii ajoissa paikalle: John antaa Skinnerille turpiin, Squire Gordon ripustaa Filcherin seinälle, Bertie irroittaa Mustan kärryistä samalla kun Polly yrittää auttaa hevosrukkaa kiskomalla sitä jälleen varsin kivuliaan näköisesti suitsista.


Roistot joutuvat vankilaan, ja perhe voi jatkaa elämää onnelina. Ei tästä elokuvasta pysty löytämään oikein muuta opetusta kuin jo mainitun paha saa palkkansa -ajattelun sekä toisinpäin: hyvyys palkitaan. Hevosenhoitoa tämä elokuva ei kummemmin tunne, eikä varmasti siitä välitäkään, sen verran kummallisuuksia tässä viljellään. Kannanotto eläinten oikeuksiin on tästä lähes kokonaan poistettu, ja Mustasta on tehty perheen onnellinen, Mensa -tason lemmikki. Tilalle on laitettu täysin päättömiä, irrallisia kohtauksia, puhtaasti jännityksen vuoksi, ilman että niillä haluttaisi sanoa yhtikäs mitään. Sen sijaan, että elokuvan sävy valistaisi, että juuri sinäkin voit erehdyksissäsi, tietämättömyyttäsi, välinpitämättömyyttäsi tehdä virheitä, ja silti oppia niistä, elokuvan sanoma tuntuu olevan, että maailmassa on pahuutta, jota vastaan voi taistella, mutta ei parantaa. Kaikin puolin heikko esitys sovitukseksi.



*/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti