torstai 12. maaliskuuta 2015

Ressun painajainen


Seuraavaksi luvassa on jotain kepeämpää. Yhdysvaltalainen sarjakuvapiirtäjä Charles M. Schulz tunnetaan parhaiten Peanuts (suomeksi Tenavat) -sarjakuvan luojana. Tenavat (1950-2000) oli piirrostyyliltään hyvin minimalistinen ja omalta osaltaan mullisti merkittävästi sanomalehtisarjakuvan historiaa. Strippimuodossa ilmestynyt Tenavat nimittäin julkaistiin alkujaan tavanomaista pienemmässä koossa, joka muuntautui myöhemmin alan standardiksi.

Itse en lapsena ollut suuri Tenavat -fani, enkä ymmärtänyt sarjan huumoria. Vasta vanhemmiten minulle valkeni,  että sarjan päähenkilöt - nimensä mukaisesti lapsijoukko - kärsivät hyvin aikuismaisista pulmista ja tuntemuksista, ja tämä kaikki on kuorrutettu nasevalla sarkasmilla. Schulz haki inspiraatiota tarinoihinsa arkielämän vastoinkäymisistä ja niihin oli helppo samaistua. Ehkä juuri siksi sarjasta tuli niin tavattoman suosittu, että myöhemmin se muokkautui myös animaatioiksi ja oheistuotteiksi. Kaiken kaikkiaan Tenavista tehtiin 4 kokoillan elokuvaa (viides on tekeillä ja julkaistaan marraskuussa 2015) sekä 45 televisioanimaatiota, joista ensimmäinen, A Charlie Brown Christmas (1965), on pitkäikäisin Yhdysvalloissa joka vuosi televisiossa uusittava piirretty ohjelma.

Minulla oli pienenä useitakin Tenavat -videokasetteja, mutta vain yksi niistä oli sellainen, jonka pariin palasin useammin kuin kerran. Tämä animaatio tunnetaan Suomessa nimellä Ressun painajainen.


What a Nightmare, Charlie Brown!
1978, 30min 
ohjaaja: Phil Roman, Bill Meléndez
käsikirjoittaja: Charles M. Schulz


Ressun painajainen on mukaelma, vai pitäisikö sanoa parodia Jack Londonin Erämaan kutsusta. Ainakin itselleni, kerta teosta yritän tosissani opiskella, piirretty oli hillittömän hauska ja ihanan kepeää vaihtelua. 

On talvi, joten Jaska Jokunen (Charlie Brown) hakee reen varastosta, kiipeää kyytiin ja yrittää innostaa Ressua vetämään. Lapasiin ja pipoon sonnustautunutta tarinan sankaria, Ressua (Snoopy) ei kiinnosta pätkääkään, vaan se työntää Jaskan suoraan mäkeä alas lumikasaan.

Jos Ressu ei ole henkilöhahmona tuttu muuten kuin kuvissa ja H&M:n alusvaatteissa, kyseessä on siis ihmismäisesti käyttäytyvä beagle, joka tallustaa kahdella jalalla, osaa esimerkiksi kokata ja käyttää täysin luonnollisesti kaikkia ihmisten laitteita. Ressu ei kuitenkaan puhu, joten tässäkään animaatiossa ei ole paljon dialogia. Ressu on hyvin nautinnonhaluinen, laiska, ja sillä on äärimmäisen vilkas mielikuvitus.

Ressu on myös hyvin älykäs - heti alkuun se esittää, ettei ymmärrä ollenkaan Jaska Jokusen keksimää verokoiraleikkiä tai uusia, kummallisia sanoja. Mush! Eikä se huonokuntoisena edes saa rekeä liikkumaan. Jaska julistaa turhautuneena: Dogs in the Arctic don't behave like you do! In the Arctic, dogs are workers. Tietysti hän tarjoutuu näyttämään Ressulle miten temppu toimii ja valjastaa itsensä, jolloin Ressu jo vetääkin yllättäen piiskan jostain takavasemmalta, usuttaa Jokusen matkaan ja nauraa rehottaa ivallisesti ja avoimen vahingoniloisesti.

Minusta Ressun ja Jaskan suhteessa on monia huvittavia elementtejä. Jaska puhuu Ressulle, kuin se ymmärtäisi puhetta, kuten lapset yleensä. Sen sijaan Ressu oikeasti ymmärtääkin kaiken, ja Jaskakin tiedostaa tämän. Usein Jaska valittaa, että Ressun pitäisi käyttäytyä tai olla enemmän kuin koira. Jaska kohteleekin Ressua kuin sitä rasittavaa, typerää pikkuveljeä, ymmärtämättä, kuinka nero Ressu todella on, ja Ressu puolestaan piruilee takaisin parhaimpansa mukaan. Koska kummankin persoonallisuudet ovat hyvin erilaiset, yhteenlyötynä kaksikko tarjoilee runsaasti komiikkaa. Ressu on itseriittoinen ja omahyväinen, Jaska puolestaan kiltti ja nöyrä.

Näppäränä koirana Ressu leipoo itselleen puoli tusinaa pizzoja rankan ulkoilun jälkeen (älkää katsoko tätä nälkäisenä), mistä päästäänkin pian itse painajaiseen. Ylensyöminen kun voi aiheuttaa epämiellyttäviä mahanpuruja. Syyttävällä sormellaan tympääntynyt Jaska Jokunen osoittaa lautasliinaa ja hammastikkuja hyödyntävää Ressua:  

And furthermore, the Arctic dogs are only fed once a day, like raw meat, or fish, or... Oh brother. You know, I've been thinking about you, and I've decided what's wrong with you. You know what's wrong with you? You're overly civilized, Snoopy.

Meinasin tipahtaa tuolilta kun hoksasin kuunnella taustalaulua, joka toistuu myös animaation lopussa. Lystikäs melodia yhdistettynä sarkastisiin sanoihin harvoin on huono valinta. Animaatio todella irvailee ja tirskuu esikuvalleen, koska kirjan 'sivistynyt koira' ei tietenkään tarkoittanut kirjaimellisesti, että koirat esimerkiksi osaisivat pöytätapoja, vaan että ne olivat lemmikkejä.

Unessaan Ressu huomaa olevansa Alaskan ja Kanadan rajamailla, samassa valjakossa viiden muun vihaisen ja ärhentelevän koiran kanssa. Erämaan kutsu oli tietysti raaka, mutta näin herttaisessa animaatiossa koirat todella erottuvat liioitellusti ja kärjistetysti, mikä on karrikoidun huumorin kannalta tietysti hyvä asia. Tottakai kirjassa ne olivat kaikki kylmäverisiä tappajia. Ressu ei tietenkään saa koskaan vettä tai ruokaa seikkailunsa aikana, eikä sen lämmikkeeksi kasaama surkea nuotiopahanenkaan oikein toimi, jolloin siltä pääsee itku. Musheri puhuu sensuroidusti, kuten kaikki aikuiset Tenavat -animaatioissa. Aikuiset ovat nimittäin tylsiä eivätkä huomaa samalla tavalla kaikkia mielikuvituksellisia asioita, mitä lapset painavat mieleensä.

Tottakai retkeen kuuluu myös kapakkakohtaus, jossa Ressu juopottelee, soittelee ragtime -musiikkia ja pelaa uhkapelejä - tekee siis asioita, jotka eivät koirille olleet mahdollisia kirjassa, mutta jotka olivat vankasti ihmisten suosiossa - ja on silminnähden onnellinen. Kunnes kaikki menee pieleen. Katsojaa ei kuitenkaan missään vaiheessa pelota tai huolestuta Ressun puolesta, sillä kehyskertomus on annettu, ja Ressuhan oikeasti vain nukkuu koirankoppinsa katolla.

Animaation piirrostyyli ei ole mitään ihmeellistä tai erikoista, mutta sitä ei oikeastaan jää kaipaamaankaan, onhan kyseessä vain yksi televisioelokuvien sarjatulesta. Karikatyyrien tapaan hahmot ovat isopäisiä, ilmeet ovat yksiuloitteisia ja suoraviivaisia, hahmot tekevät jatkuvasti villejä kuperkeikkoja tai lennähtävät satoja metrejä kovan äänen voimasta. Tämä lyhytelokuva on iloinen ja hilpeä, nopeasti nautittava viihdyke naururaitoineen päivineen, yhtä piristävä kuin snapsi rapujuhlissa, kunnes sitten alkaakin jo suunnittelemaan seuraavaa. Tenavien ja Jack Londonin ystäville tämä tietysti on itsestäänselvyys.

Sovituksena tätä lienee turha edes alkaa arvostelemaan, mutta vastatakseni omaan tutkimuskysymykseeni, tässä on selkeä esimerkki miten kerrontasävyn muuttaminen muuttaa koko tarinan moraalia. Kyllähän Ressukin villiintyy (tai oikeastaan muuttuu ihmismäisestä olennosta koiraksi laskeutumalla neljälle jalalle) - mutta palaa sitten turvallisesti takaisin Jaska Jokusen kainaloon kuorsaamaan, koska kaikki oli vain painajaista, eikä voisi edes tapahtua heidän todellisuudessaan. Ressun kuvitelmat perustuivat Jaskan kuulemiin myytteihin, joiden totuutta ei tässä lyhytelokuvassa perustella millään lailla. Jos alkuperäistekstissä kritisoitiin sivistyneisyyttä, ja pääteemana oli muutos, tässä pikemminkin taannutaan takaisin lähtöpisteeseen ja läpsäistään huolettomasti olkapäälle, että mitä sitten, ei se kosketa meitä, kaikki oli leikkiä. He voivat tehdäkin niin - Buckilla ja kumppaneilla ei ollut minkäänlaista valinnanvaraa. Siksi tämä animaatio synkästä alkutarinastaan huolimatta on hyvin kepeä, naiivi ja varsin lapsellinen, siitä on paitsi tehty paremmin kohdeyleisölle sopiva, sillä halutaan myös jatkaa tuttua pilkallista tyyliä, mihin Tenavien ystävät ovat jo tottuneet. Mutta tasa-arvoisia Ressu ja Jaska taitavat olla jo alusta lähtien, eli mitään syvällisempää yhteiskuntakriittisyyttä tästä ei kannata alkaa etsimään. Ressu ei opi seikkailustaan mitään, huitaisee uuden pirtelön naamaansa, kaikki palaa ennalleen, ja Jaska sen kun pyörittelee silmiään.

There's something to learn, wherever you roam, but don't you forget, there's no place like home, for an overly civilized, underly dogified dog...

***/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti